Artikkelit

Uutinen | 26.7.2019

Trailblazers luopuu Overwatch-joukkueestaan


Trailblazers julkaisi tänään tiedotteen, jossa organisaatio ilmoitti luopuvansa Overwatch-joukkueestaan. Pelaajien sopimukset umpeutuvat helmikuun lopussa. Jatkossa Trailblazersin toiminta painottuu ruohonjuuritasolle, johon kuuluvat niin kerhotoiminta, junioritoiminta, tapahtumat kuin maakunnasta ponnistavien joukkueiden sekä toimijoiden tukeminen e-urheilun parissa.

Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää kertoo, ettei päätös joukkueen lakkauttamisesta ollut helppo, mutta se oli kerättyjen kokemusten perusteella välttämätön.

- Overwatch-joukkue antoi meille alkuvaiheessa tarvittavan buustin ja näkyvyyden. Jatkossa haluamme olla vahvemmin eteläkarjalaisia, luoda maakuntaamme lajikulttuuria ja kasvattaa Trailblazersin yhteisöä. Yhteistyökumppanit ovat osoittaneet kiinnostuksensa nimenomaan paikallista toimintaa kohtaan.

- Organisaation puolesta toivotamme Overwatch-joukkueen pelaajille ja taustavaikuttajille menestystä uusien haasteiden parissa sekä haluamme kiittää tärkeästä työstä toiminnan käynnistämisessä.


Eläköitynyt Lucio-main ja Suomi OW ry varapuheenjohtaja. Olen vastuussa Suomi OW:n someista ja turnaustoiminnasta. Kirjoitan artikkeleita Suomi OW:n nettisivuille. Twitter: @lassila_akseli