Artikkelit

Haastattelu | 14.8.2019

Team Finland 2019 - esittelyssä Ricky


 Owwc2019_new

IF YOU ARE LOOKING FOR THE ENGLISH VERSION, SCROLL BELOW THE FINNISH TEXT! 

Suomen virallinen maajoukkue esiteltiin 29.7 ja kokoonpanossa nähdään veteraanien lisäksi myös uusia tuttavuuksia. Yksi heistä on omaperäisestä Clockwork Vendetta -joukkueesta tuleva Ricky, jonka vakuuttavat Mei-taidot toivat paikan Suomen joukkueen seitsemän miehen kokoonpanosta Overwatch Leaguen tähtien kanssa.

Ricky on suhteellisen tuore tulokas kansainväliseen Overwatch-sceneen. Haluamme tuoda teille hieman syvemmän katsauksen tähän pelaajan ja siihen, miten hän on saavuttanut esimerkiksi toisen paikan Contenders 2019 toisen kauden runkosarjassa.


Kysyimme Rickyltä avoimia kysymyksiä joihin hän vastasi. Haastattelu on puhtaaksi kirjoitettu perustuen hänen vastauksiinsa:

1.       Esittele itsesi lyhyesti, kuka olet ja mistä?

Olen Ricky Espoosta ja pelaan Overwatchia Clockwork Vendetta -joukkueelle Contendersissa sekä Suomen maajoukkueessa.

2.       Mitä pelasit ennen Overwatchia? Milloin ja miten päädyit aloittamaan Overwatchin?

Olen pelannut ennen Overwatchia CS:GO noin pari vuotta. Lisäksi pelasin myös Rustia ja Minecraftia. Halusin löytää uuden pelin, jota pelata näiden jälkeen. Kaveri suositteli Overwatchia ja aloitin pelaamaan toisen kauden aikana.

3.       Mitä hahmoja pelaat eniten?

Olen pelannut eniten Meitä ja Widowmakeria. Meitä pääasiallisesti koska Clockworkissa Mei on olennainen osa joukkueen uniikkia tiimikomppia.

4.       Miten päädyit pelaamaan Clockwork Vendettaan? Kuinka kauan olet ollut joukkueessa? Oletko ollut aikaisemmin joukkueessa?

Pelasin Meitä rankedissa yhden kauden ja sain tosi korkean SR:n pelkästään Meillä. Tapasin joukkueen kapteenin Minimin ja pelasin hänen kanssaan. Kun he saivat idean rakentaa joukkue, jossa oli pelkästään one trick pelaajia, he ottivat yhteyttä ja liityin heti. Alkuperäinen joukkue NoUOTP pelasi Open Division 2019 ensimmäisellä kaudella ja pääsi neljännelle sijalle. Open Division 2019 toiselle kaudelle nimi muutettiin Clockwork Vendetaksi ja joukkueeseen kutsuttiin Engineer/Delta pelaamaan Torbjörniä. Uuden vahvistuksen myötä tuhosimme kaikki vastustajat Open Divisionissa sekä Contenders Trialseissa, häviten ainoastaan yhden ottelun ja saavuttaen 20-1 tuloksen.

5.       Kerro hieman matkasta Open Divisionista Contendersiin? Miltä tuntui päihittää Contenders-jättejä?

En ikinä ajatellut että päästäisiin näin pitkälle joukkueen kanssa. Matka Contendersiin on ollut rankkaa ja se, että ollaan voitettu Contenders-jättejä on ollut yllättävää ja shokeeraavaa.

6.       Vaikuttaako tuleva 2-2-2 paljon Clockworkin peliin?

En ole varma kuinka paljon 2-2-2 vaikuttaa peliimme. Pelasimme sitä jo paljon ennen Contendersia, mutta piti opetella kolmen DPS komppi vastaamaan muiden joukkueiden kolmen DPS komppiin. En usko, että meillä tulee olemaan ongelmia palata takaisin 2-2-2, koska joukkueella on niin paljon kokemusta sen pelaamisesta.

7.       Mitkä ovat tavoitteesi Overwatchissa? Onko tarkoituksena päästä vielä Overwatch leagueen?

Juuri nyt tavoitteena on pysyä edelleen Contenderissa ja pelata kavereideni kanssa. Mutta mahdollisesti OWWC jälkeen tavoitteeni muuttuvat.

8.       Loppusanoja?

Että pääsin Suomen joukkueen seitsemän pelaajan rosteriin on tosi hämmästyttävää! Kun sain kutsun trialeihin, en olisin ikinä uskonut, että olisin päässyt sitä myöten myös lopulliseen rosteriin. Olen todella kiitollinen mahdollisuudesta päästä mukaan ja toivon, että voitamme!


Kysyimme myös hänen joukkueen kapteeni Minimiltä muutaman kysymyksen siitä, mikä erottaa Rickyn muista Mei-pelaajista ja siitä, millainen hän on tiimikaverina. Minimin mukaan Ricky on yksi fiksuimmista tiimipelaajista jonka kanssa hän on pelannut ja juuri tämän takia myös erilainen muihin Mei-pelaajiin verrattuna. Hän käyttää seiniään tavoilla, joita Minimi ei itse voisi kuvitella ja on yleensä se, joka keksii uusia ja mielenkiintoisia strategioita.

Kun kysyimme Minimiltä kuinka Ricky tulee pärjäämään MM-kisoissa, hän ei osannut sanoa tarkasti. Hän kumminkin uskoo, että jos Ricky pystyy päihittämään LAN-ympäristön paineet ja suorittamaan peliänsä normaalisti, hän saattaa päätyä jopa OWL-joukkueille. Minimi on vakuuttunut, että hänen taitonsa ja peliälynsä riittävät pelaamaan maailman parhaimpien pelaajien kanssa.


Team Finland 2019 - Introducing Ricky

The Team Finland seven-man roster was revealed July 29th and in addition to veterans from past World Cups there were also new faces. One of them is from a unique team called Clockwork Vendetta, in which Ricky plays an exceptional Mei that earned him his spot among Overwatch League stars.

Ricky is a bit of a newcomer to the international Overwatch scene. We want to bring you a deeper look into this player and find out who is Ricky and how, for example, did he achieve the second spot in the Overwatch Contenders 2019 second regular season.


We asked Ricky open questions that he answered. Here is the finished interview based on his answers:

1.       introduce yourself shortly, who are you and from where?

I’m Ricky from Espoo, Finland and I play Overwatch for Clockwork Vendetta in Contenders and for the Finnish World Cup team.

2.       What did you play before Overwatch? How and when did you begin playing Overwatch?

Before Overwatch, I used to play Counter-Strike: Global Offensive for about two years. In addition, I also played Rust and Minecraft. I wanted to find a new game to play and my friend recommended Overwatch to me. I began playing Overwatch during the second competitive season.

3.       What heroes do you play the most?

I have played Mei and Widowmaker the most. I play Mei primarily, because she is an essential hero to my team’s comp and that’s what they need me to play.

4.       How did you end up playing in Clockwork Vendetta? How long have you been playing for them?

I played Mei in ranked for a season and ended up getting a really high SR with only Mei. I met the captain of Clockwork, then called NoUOTP in ranked and played with him. When they decided to build a team of one tricks, they messaged me and I joined them. The original team placed fourth in Open Division 2019 season 1. For the second season the team name was changed to Clockwork Vendetta and we got Engineer/Delta to play Torbjörn for us. After that we destroyed everyone in Open Division and Contenders trials. In the end our score was 20-1.

5.       Tell us a little about your journey to Contenders. How has it felt to beat the titans of EU Contenders?

I never imagined that I would get so far with this team. It’s been a tough journey to Contenders and the fact that we have beaten these former Contenders champions is absolutely surprising and shocking!

6.       How does the upcoming 2-2-2 lock affect Clockwork?

I’m not sure how much 2-2-2 will be affecting our game. We used to play it way before Contenders and we had to learn a triple DPS comp to counter other teams trying to beat our normal comp. I don’t think we will have problems going back to 2-2-2, since we have so much experience with it.

7.       What are your goals in Overwatch? Do you aim to be in Overwatch League one day?

Right now, my goal in Overwatch is to stay in Contenders and to play with my friends. But maybe after OWWC my goal will be different.

8.       Any parting words?

The fact that I made it into the final seven of Team Finland is amazing! When I got invited to the trials, I’d never have believed that I would have made it to the final roster. I’m very thankful for the opportunity to participate and I hope we will win!


We also asked his team captain Minimi for some comments on what makes him different from all other Meis and how is he as a teammate. He told us that Ricky is one of the smartest team players he has ever played with it. That’s how he makes a difference, especially with his walls, which he uses in a way Minimi would never have thought of. Usually Ricky is also the one who calls for new and interesting strats.

When asked about how Minimi thinks Ricky will perform at the World Cup, he could not say specifically but he believes that if he can overcome the pressure of the LAN and to perform like his usual he could even be picked up by OWL teams. Minimi is convinced, that he has the skill and the gamesense to play with the best players in the world.


Maailmasta isompi yksi shatteri kerrallaan.

NYYRIKKI esportsin MT-pelaaja, Suomen MM-joukkueen yhteisövastaava vuosimallia 2019

Twitter: Rockett_GG
Twitch: RockettGG